Käsirautoihin kahlittu Megan Fox verisessä jännärissä – Sankari on nainen, mutta asetelma on naisvihamielinen

IMDb-arvosana 5,9.

8.12.2021 10:30

Nuori ja kaunis Emma on rikkaissa naimisissa, ja hänellä on palvova rakastaja. Onneksi elämään tulee vähän kipinää, kun naisraukka löytää itsensä ylelliseltä vapaa-ajanasunnolta keskellä ei mitään, käsiraudoilla kiinni kuolleessa miehessä tappajien lähestyessä taloa.

Dvd:nä ja blu-rayna ilmestynyt Till Death on halpa: viisi näyttelijää ja studioon rakennettu päätapahtumapaikka, jossa päähenkilöt kävelevät paljain jaloin lumessa hengityksen huuruamatta.

Elokuva on käänteissään muutenkin epäuskottava, vaikka unohtaisi höpsön lähtökohdan, ja jatkumovirheet saavat kulmakarvat kohoamaan useampaankin otteeseen.

Vaikka sankariksi on valittu toksisten miesten suunnitelmia vastaan taisteleva nainen, jota Megan Fox esittää mainiosti, vaaka painuu naisvihamielisyyden puolelle.

Silti kokonaisuus jotenkin toimii!

Vaikka mukana ei ole oikeastaan yhtään samastuttavaa ihmistä, joilla olisi muita kuin yhdellä sanalla määritelty ”luonne”, äärimmäinen ja kekseliäs selviytymiskamppailu rajatulla alueella saa mekaanisesti jännittämään muutamien hahmojen puolesta.

Levyllä ei ole lisämateriaalia.

Jouni Vikman

Tähdet ★★★

Lisää luettavaa