Katujen roskaajat tutiskaa, Kapteeni Planeetta on tulossa!

1.7.2013 11:14

Vihreätukkainen maailmanparantaja ja kaikkien elävien olentojen oikeuksien puolustaja, Kapteeni Planeetta on saamassa oman elokuvan.

Koko 1990-luvun alkupuolen pyörineestä animaatiosarjasta tuttu Kapteeni Planeetta on viiden elementaalisormuksen yhteisestä voimasta syntyvä sankarihahmo, joka taistelee superrikollisten sijaan lähinnä ekologisia hirviöitä, kuten ilmansaasteita, roskaamista ja puuston harvennusta vastaan.

Heat Visionin mukaan lastensarjan elokuvaoikeudet ovat päätymässä Sonylle ja tulevan filmatisoinnin tuottajiksi ovat ehdolla tehoste-elokuvia, kuten 2012 ja Real Steel aiemmin tuottaneet Mark Gordon, Don Murphy ja Susan Montford.

Murphy ja Montford ovat 2000-luvulla yrittäneet saada Kapteeni Planeettaa lentoon myös näytellyn sarjan muodossa, mutta suunnitelmat eivät koskaan saaneet tarpeeksi tukea.

Avoimesti opetuksellisen Kapteeni Planeetan korniutta voi muistella sarjan idean selittävästä introsta ja lopputunnarista:

Elokuvaan suunnitelluista näyttelijöistä ei ole vielä tietoa, mutta parissa Kapteeni Planeetta -hupilyhärissä esiintynyt Don Cheadle (Iron Man 2) voi ainakin sanoa omaavansa kokemusta hommasta.

Kuva The Covesta.

(Episodi/JSV)

Lisää luettavaa