Kiltti perheseikkailu peittosi törkyturvan ennätysluvuin

22.2.2016 14:40

Kuten viikko sitten uumoilimme, Deadpool sai nauttia katsojatilastojen kärkisijasta vain avausviikonloppunsa verran. Maassa hallitsee nyt uusi supersankari, kuudennen elokuvansa valtavalla katsojamäärällä suoraan ykköseksi kiilannut Risto Räppääjä. Levittäjän mukaan Risto Räppääjä ja yöhaukka elokuvan yli 78 000 katsojaa ovat perhe-elokuvien saralla uusi Suomen ennätys.

Risto Räppääjän vanavedessä teattereihin saapui neljä muutakin uutuutta, joista The Big Short ja Carol ovat Oscar-kategoriaa. Niille riitti kuitenkin vain rippusia katsojista kärkikaksikon vetäessä väkeä. The Revenantin neljäs viikonloppu viimeistään vakiinnutti sen aseman suomalaisten suosikkina ohjelmiston Oscar-tyrkyistä.

Kotimaisittain mielenkiintoisin uutuus oli Takaisin pintaan -dokumentti. Kuvaus norjalaiseen luolaan jääneiden suomalaisten sukeltajien nouto-operaatiosta keräsi kilpailutilanteen huomioon ottaen mukiinmenevästi katsojia, mutta Järven tarinan kaltaista dokkarihittiä siitä ei tule.

Kauhuelokuville on aina oma lähestulkoon vakioyleisönsä, mutta kärkielokuvien vetovoima näkyy siinäkin, että The Boy pääsi tilastoon katsojamäärällä, joka on suurin piirtein puolet tällaisten elokuvien normaalista yleisöstä.

Komediatarjonta ei tällä hetkellä ole suurin suuri, mikä näkyy toissaviikonloppuna saapuneen How to Be Single -deittailukomedian säilyttäessä asemansa. Nauruvaje ei kuitenkaan pelastanut huonon vastaanoton saanutta Zoolander 2:sta. Ben Stiller -komedia menetti peräti kaksi kolmannesta katsojistaan kahta viimeistä viikonloppua vertailtaessa.

17 viikonloppua teattereissa pysyneellä listaveteraani 007 Spectrellä alkaa olla kiire järjestää jonkinlaista loppukiriä, mikäli se haluaa rikkoa reilun 4 000 katsojan päässä häämöttävän huikean 700 000 katselukerran rajapyykin.

Katsojamäärät kasvoivat toissa viikonloppuun verrattuna taas yli 20 prosenttia, mutta nähtäväksi jää, mitä alkanut hiihtolomakausi tuo tullessaan. Ainakaan teattereihin ei ensi viikonloppuna saavu mitään vastaavaa ”suurelokuvaa”, joka uhkaisi kärkikaartia.

Top 20 Suomen katsotuimmat elokuvat 19.–21.2.2016

1 (–) Risto Räppääjä ja yöhaukka 78 075 katsojaa (kokonaiskatsojat 84 431)
2 (1) Deadpool 36 293 (114 392)
3 (2) The Revenant 12 977 (121 430)
4 (4) Tappajan näköinen mies 7 698 (54 958)
5 (5) How to Be Single 7 072 (23 481)
6 (3) Alvin ja pikkuoravat reissussa 6 329 (53 947)
7 (–) Carol 5 528 (7 352)
8 (–) Takaisin pintaan 4 988 (5 083)
9 (–) The Big Short 4 900 (5 878)
10 (7) Järven tarina 4 662 (113 505)
11 (6) Zoolander 2 2 809 (13 458)
12 (8) The Danish Girl 2 802 (21 634)
13 (–) The Boy 2 622 (2 622)
14 (9) Star Wars: The Force Awakens 2 597 (614 941)
15 (10) The Hateful Eight 1 771 (104 578)
16 (11) Jättiläinen 1 458 (36 769)
17 (13) Mies joka rakasti järjestystä 1 267 (41 775)
18 (14) 007 Spectre 882 (695 783)
19 (12) Kunnon dinosaurus 832 (74 076)
20 (15) Spotlight 663 (11 649)

Lähde: Filmikamari

(EPISODI/Jouni Vikman)

Lisää luettavaa