Kohuttu kotimainen huumedokumentti esitetään televisiossa – Näin K18-elokuvasta tehdään alaikäisille soveltuva versio

K18-versio on edelleen saatavana suoratoistopalveluista sekä dvd- ja blu-ray-tallenteena.

Huumedokumentti Reindeerspottingin jatko-osa Lost Boys esitetään Yle Teemalla ja Areenassa 16. maaliskuuta.

Viime vuonna valmistunut Lost Boys herätti edellisen elokuvan tapaan kohua, sillä siinä nähdään kovien huumeiden käyttöä ja pornografista kuvastoa.

Teattereissa elokuvan ikäraja oli K18. Siitä julkaistiin myös leikkaamaton dvd- ja blu-ray tallenne.

Televisioesitystä varten elokuvaa on leikattu ja muutenkin pehmennetty. Televisiossa siitä nähdään niin sanottu soft cut, jonka ikäraja on K16.

Elokuvaa on lyhennetty seitsemän minuuttia. Yksityiskohtaista kovien huumeiden käyttöä vähennetty merkittävästi. Myös seksuaalista sisältöä on merkittävästi poistettu ja sumennettu.

Lisäksi ääniraidalta on poistettu lukuisia repliikkejä.

Näillä toimenpiteillä elokuvan yleistunnelmaksi on saatu K16, kertoo elokuvan levittäjä SF Film. Huumeiden käyttöön liittyvät kohtauksien ikäraja ovat ikärajaltaan K16. Seksuaalisen sisälllön ikäraja on K12.

Dvd:llä ja blu-ray:lla on jatkossakin tarjolla leikkaamaton K18 versio. Ainakin toistaiseksi K18-version voi vuokrata tai ostaa myös kaikista suoratoistopalveluista. K16-versiota ei toistaiseksi julkaista suoratoistona lainkaan.

Lost Boys esitetään Yle TV2-kanavalla Docventuresin illassa 16.3.2021. Elokuva on myös osa Yle Areenan dokkarifestivaalia, joka järjestetään 15.–28. maaliskuuta.

YouTube video

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut