Komediaa ja scifiä yhdistelevän sarjan ensimmäinen kausi tarjoaa avaruusmatkan huumaa

Hieman erilainen avaruusseikkailu.

17.3.2020 11:55

Hugh Laurien kipparoima Avenue 5 -alus kyyditsee hyväosaisia turisteja aurinkokuntamme ympäri kaikessa loistossaan, kunnes mekaaninen kömmähdys suistaa aluksen reitiltään. Seuraa valtava kaaos sekä aluksella että Maassa aluksen matkaa seuraavalla komentokeskuksella.

HBO Nordicin Avenue 5 on pirteä tuulahdus kevyttä komediaa, joka pilkkaa ja nauraa kaikille kirkkaissa valoissa. Sen huumori on synkkää, usein odottamattoman tyhmää ja juuri siksi hyvinkin hupaisaa.

Terävien onelinereiden sijaan sarjan vetovoimana toimivat sen nykypäivän valtameriristeilyistä muistuttavat tilanteet ja lukuisat absurdit käänteet.

Laurie on sarjan tunnetuin nimi ja keskushahmo, mutta kapteenin ympärillä pyörivä muu henkilökunta varastaa shown. Erityisesti muutokselle vastahakoisten matkustajien lukemattomia huolia kyynisesti ratkaiseva Zach Woods on hulvaton.

Kaksi ensimmäistä jaksoa ovat silkkaa herkkua ennen tason lievää pudotusta ja rauhoittumista, mutta matkahuuma nousee jälleen kauden loppupuoliskolla.

Ensimmäisen kauden kaikki jaksot ovat nyt HBO Nordicilla katsottavissa.

Jani Svensk

Tähdet ★★★★

Lisää luettavaa