Kotimainen uutuuselokuva tarjoilee mustaa huumoria ja veristä jännitystä – Katso esimakua täältä

Tulossa loppuvuodesta.

16.6.2022 13:00

Miro Laihon ja Niko Kelkan ohjaama ja käsikirjoittama uutuuselokuva Lunastajat edustaa harvinaista lajityyppiä Suomessa.

Mustan komedian ja verisen trillerin yhdistelmä kertoo kahdesta kulttilaisesta, jotka tekevät lähetystyötä ovelta ovelle ja vahingossa tappavat ihmisen.

Samana iltana taloon on tulossa joukko pöytäroolipelaajia. Lunastajien täytyy piilotella ruumista, pelata mukana ja selvitä illasta.

Lunastajien päärooleissa on liuta tuttuja nimiä: Roope Salminen, Eino Heiskanen, Joel Hirvonen, Anne-Mari Alaspää, Johanna Kuuva, Ilona Chevakova, Aleksander Rucidlo ja Mikko Nousiainen.

Lunastajat on tehty pienellä budjetilla ja tiukalla aikataululla, mutta sille kaavaillaan kansainvälistä levitystä.

Lunastajat nähdään elokuvateattereissa joulukuussa 2022. Sen voi nähdä sitä ennen Night Visions -festivaaleilla marraskuussa 2022.

Juuri julkaistun teaserin perusteella kyseessä ei todellakaan ole ihan tavallinen kotimainen uutuusleffa.

Katso esimakua alta.

Lisää luettavaa