Kuolleen The Walking Dead -näyttelijän perhe uskoo miehen tulleen murhatuksi

Synkkä tarina.

6.2.2022 14:31

Muun muassa The Walking Dead -sarjasta tuttu Moses J. Moseley löytyi viime viikolla kuolleena autostaan. Hänen kuolemansyynsä on kuitenkin ainakin perheen mukaan mysteeri. Senpä takia paikalliset viranomaiset ovat käynnistäneet tutkimuksen. Tapahtumat viittaavat itsemurhaan.

31-vuotiaan näyttelijän perhe uskoo murhaan. Moseleyn sisko Teerea Kimbro kertoo veljensä ”rakastaneen elämää” ja ollessaan innoissaan tulevaisuudesta, joten ainakaan hän ei usko itsemurhaan.

Perheessä heräsi huoli, kun Moseley ei saapunut sovittuun nauhoitukseen. Hän ei kuulemma ollut koskaan myöhässä töistä.

Moseley löytyi lopulta kuolleena lukitusta autosta ase sylissään.

Sisko kertoo aseen olevan hänen, mutta myös Moseleylla oli lupa kantaa asetta. He vierailivat usein ampumaradalla kahdestaan.

Lähde: TMZ

Lisää luettavaa