Kurt Russell kertoi äskettäin, että 1980-luvulla hän ehdotti studioille ideaa jaetusta elokuvauniversumista. Hänen ideassaan aikansa kovimmat toimintatähdet olisivat esittäneet kuuluisia hahmojaan samassa elokuvassa.
Nykyäänhän jaetut universumit ovat muotia – enimmäkseen Marvelin takia – mutta Russellin idea ei herättänyt innostusta studiopamppujen keskuudessa.
”Vuosia sitten tuumailin, että se olisi – eikä kukaan kuunnellut minua – ajattelin, että se olisi hienoa ottaa joukko hahmoja, Bruce Willisin kaltaisia tyyppejä ja Stallone ja Schwarzenegger ja niin edelleen. Heillä kaikilla oli yksi parhaista hahmoista, joka olisi mielestäni ollut kiinnostava toimintamaisessa maailmassa. Mielestäni olisi ollut hauska laittaa nämä tyypit yhteen. Se olisi ollut realistinen versio Marvelin tekemästä jutusta, mutta minusta tuntui kuin olisin puhunut seinälle. Se oli vähän aikaansa edellä, luulisin,” Russell kertoi.
Russell olisi halunnut esittää ehdottamassaan elokuvassa Snake Plisskeniä.
”Ajattelin, että se olisi ollut hyvin siistiä. Ja antaa heidän olla niitä hahmoja, joita he ovat. Minun juttuni siinä oli – jos olisin ollut Snake siinä – minun olisi pitänyt tuottaa se. Ainoa Snaken tekemä asia olisi kävellä sisään, katsoa heitä ja sitten lähteä, Russell summasi.
Russell nähdään seuraavaksi Guardians of the Galaxy Vol. 2 -elokuvassa, joka saa ensi-iltansa 26. huhtikuuta.
Lähde: JoBlo