Kuuntele: Val Kilmer menetti äänensä kurkkusyövän takia – Brittiläinen yhtiö antoi äänen takaisin tekoälyn avulla

Hurjaa tämä nykyteknologia!

20.8.2021 17:31

Val Kilmer on yksi Hollywoodin eksentrisimmistä näyttelijöistä. Vaikka legenda on näytellyt jättimäisissä blockbustereissa, on hänen rakkautensa pienempiin, erikoisempiin rooleihin säilynyt.

Kilmer sairastui joitain vuosia sitten kurkkusyöpään. Hän menetti äänensä kemoterapian ja kahden leikkauksen takia.

Brittiläinen tietokoneohjelmia tekevä yhtiö Sonantic on avustanut legendaa saamaan kadotetun äänensä takaisin. Uusi tekoälyteknologia on mahdollistanut Kilmerin äänen luonnollisen emuloimisen.

Nyt Kilmer voi käyttää omaa tietokoneääntään kommunikaatiovälineenä.

– Olen kiitollinen koko Sonanticin tiimille. En uskonut sen olevan mahdollista, mutta he palauttivat ääneni. Kommunikaatio on ihmiskunnan ydin. Ihmiset eivät enää ymmärtäneen minua syövän aiheuttamien tuhojen takia. Olen saanut ihmeellisen lahjan. Nyt voin taas kertoa tarinaani äänellä, jonka tunnistan aidoksi, Kilmer kertoo.

Sonanticin perustaja ja toimitusjohtaja Zeena Qureshi on otettu näyttelijän sanoista.

– Olen tehnyt viimeiset yhdeksän vuotta töitä autistilasten kanssa. Olen auttanut heitä käyttämään omaa ääntään kommunikaatiovälineenä. Projekti Valin kanssa osoittaa, kuinka voimaannuttavaa oman äänen saaminen takaisin on.

Alla näyte tekoälyn luomasta Kilmerin äänestä.

Alla Kilmeristä tehdyn Val-dokumentin traileri.

Lähde: JoBlo

Lisää luettavaa