”Kuvittele saavasi kamala keskenmeno” – viime hetkillä kaatunut unelmaprojekti hiertää yhä Pan’s Labyrinth -ohjaajaa

Tieto vuosia työn alla olleen elokuvaprojektin kaatumisesta tuli ohjaajan etsiessä kuvauspaikkoja.

18.7.2016 18:30

Fantasia Film Festivalin kunniavieraana ollut Guillermo Del Toro (Pan’s Labyrinth, Pacific Rim) puhui monen muun asian lisäksi kaatuneesta At the Mountains of Madness -elokuvastaan.

H.P. Lovecraftin romaaniin perustuva elokuva oli Del Torolle todellinen unelmaprojekti, jonka valmisteleminen oli edennyt jo hyvin pitkälle, kun tieto studion perääntymisestä kantautui ohjaajan korviin.

”Kuvittele saavasi kamala keskenmeno ja sinulle on jäänyt paljon arpia ja roikotat yhä istukanpalasta”, dramaattinen ohjaaja kuvaili tunteitaan projektista.

Del Toron mukaan elokuva oli jo pitkällä esituotannossa, kun se lopulta hylättiin. Pääosaan oli kiinnitetty Tom Cruise, James Cameron oli mukana tuottajana ja käsikirjoituskin oli valmis. Tuotantoa varten oli tehty mittavia erikoistehostetestejä ja piirretty 700 storyboardia.

Dramaattisista sanoistaan huolimatta on ohjaaja toiveikas elokuvan suhteen ja kertoi festivaaleilla olleilla toimittajille uskovansa projektin vielä joku päivä toteutuvan.

Lähde: The Playlist

 

Lisää luettavaa