Kyllä miesten välinen rakkaus on sitä kauneinta – Deadpool 2:ssa yllätyskäänne?

Deadpool on räväkkä ja valmis kaikkeen. Myös seksuaalisesti.

6.1.2017 14:11

Deadpool-sarjisten käsikirjoittaja Gerry Duggan twiittasi muutama vuosi sitten kiinnostavan tietoiskun Deadpoolista. Hänen mukaansa Deadpool on panseksuaali, eli siis kaikki käy.

”Ajattelen DP:n olevan aina valmis ihan mihin vain hetken mielijohteesta.”

Vaikka näimmekin leffassa eeppisen rakkaustarinan, on sarjisten Deadpool erilainen. Ilmeisesti Ryan Reynolds ja leffatiimi haluavat pysyä uskollisina sarjakuville ja ovatkin tuomassa tätä seksuaalisuusaspektia takaisin.

Reynolds kertoi Varietylle seuraavaa:

”Deadpool käsittää rakkauden eri lailla kuin vaikkapa Batman tai kukaan muu. Uskoisin, että tätä voisi tutkia enemmän. Hän on ulkopuolinen aivan kaikin tavoin.”

Rhett Reese, yksi elokuvan käsikirjoittajista, taas kertoi näin:

”Suurin osa sarjakuvasankareista on heteroita tai homoja. Mielestämme idea on uusi ja uraauurtava. Toivottavasti saamme kehiteltyä tästä jotain hienoa.”

Mikäpä tässä. Ei kun paneskellen menemään vaan.

Lähde: Loaded

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia