Kyllä on taas markkinat! Bill Murray pöllii tyypin ranskalaiset – katso kuvat

Bill Murray on Hollywoodin aitoja eksentrikkoja. Legenda päätyy vähän väliä uutisiin, koska on tehnyt jonkin ihmeellisen tempun selityksenään ”kukaan ei kuitenkaan tule uskomaan sinua”.

22.8.2016 16:10

Usein Bill hiipii jonkun tuntemattoman taakse ja peittää tämän silmät. Todettuaan ”kukaan ei kuitenkaan tule uskomaan sinua”, hän häipyy kaikessa hiljaisuudessa paikalta pois. Hän on myös ilmestynyt ihmisten polttareihin toimimaan baarimikkona. Ja toisinaan hänet on nähty karaoke-baarissa vain kuuntelemassa tuntemattomien ihmisten esityksiä.

Tuorein tarina on klassista Billiä. Murray oli Martha’s Vineyardin lentokentällä ja hiipi jonkun tyypin taakse. Yhtäkkiä hän nappasi ranskalaisia yllättyneen miekkosen lautaselta ja jatkoi matkaansa. Tälläkin kertaa saimme kuvatodisteita hassusta tapahtumasta.

Reddit-käyttäjä Sonowthatimhere kertoo, että Bill oli jättämässä hyvästejä kavereilleen, jotka olivat lähdössä lennolle. Mitäpä kaverukset yleensä tekevät, kun on aikaa tapettavana? No, voi vaikkapa syödä yhdessä. Billpä ei omia ruokia ostanut, vaan tuttuun tapaansa hauskuutti ihmisiä ja söi täysin vieraan miehen ranskalaisia.

Bill gonna Bill.

Katso kuvat Uproxxin sivuilta. Klikkaa tästä.

Kuva: Rock the Kasbah

Lisää luettavaa