Lintsaava lukiolaispoika nousi Hyrylän Shelliltä kansainvälisen tason toimintaohjaajaksi

28.3.2015 12:49

Big Gamen synnystä kertova kirja on saanut alaotsikon Kuinka Hollywood tuotiin Suomeen, ja siinä onkin aiheena paljon muutakin kuin Jalmari Helanderin uusi ohjaustyö. Kirja kertoo pikemminkin siitä, kuinka Helanderista kasvoi kansainvälisen tason elokuvaohjaaja.

Menestystarina alkoi Hyrylän Shelliltä, missä tunneilta lintsaava lukiolaispoika tapasi toisen samanhenkisen tyypin. Jalmari Helanderia ja AJ Annilaa yhdisti rakkaus toimintaelokuviin. Kaksikko ryhtyi tekemään elokuvia ensin yhdessä ja sitten erikseen. Kumpikaan ei päässyt Taideteollisen korkeakoulun elokuvalinjalle, mutta Annila teki Jadesoturin ja Saunan ja Helander Rare Exportsin ja Big Gamen.

Paniikkihäiriöstä kärsivän nuorukaisen tie itseoppineeksi menestysohjaajaksi on kiehtovaa luettavaa. Helander halusi tehdä puhdasta toimintaelokuvaa aikana, jolloin lajityyppi oli kotimaisille tekijöille vieras. Esikuvana oli Renny Harlin. Suomessa sellaisen tekijän oli vaikea päästä piireihin.

Helanderin lahjakkuus ja peräänantamattomuus eivät jää epäselväksi, mutta samalla tulee ilmi, että hänellä oli merkittäviä yhteistyökumppaneita. Annila, kuvaaja Mika Orasmaa ja tuottaja Petri Jokiranta nousevat kirjassa merkittävään rooliin.
9789510405338_froncover_draft_original
Big Gameen päästään kirjassa vasta puolenvälin jälkeen, mutta se ei kirjan kiinnostavuutta vähennä. Muun muassa Suomen Kuvalehden ja Imagen elokuvajutuista tuttu Kalle Kinnunen kirjoittaa vetävästi, eikä kirjaa tee mieli laskea käsistään ennen kuin sen on päässyt loppuun. Aihe on epäilemättä ollut Kinnuselle läheinen, sillä hän edustaa Helanderin kanssa samaa 1970-luvulla syntynyttä vhs-sukupolvea, joka toisin kuin vanhempi elokuvaväki, nauttii avoimesti 1980- ja 1990-lukujen toimintaelokuvista. Sekä kirjan alussa että lopussa onkin viittaus Steven Seagaliin.

Jussi Huhtala
★★★★

Kalle Kinnunen: Big Game – Kuinka Hollywood tuotiin Suomeen. Kustantaja: Johnny Kniga.

Lisää luettavaa