Lisää vettä No Way Home -huhumyllyyn: Tom Hollandilla Spider-Man-ryhmächat Andrew Garfieldin ja Tobey Maguiren kanssa

Crossover vahvistettu?

11.12.2021 18:30

Spider-Man: No Way Home saa suuresti odotetun ensi-iltansa vihdoin ensi viikolla ja yksi elokuvaa suurimmin ympäröivistä huhuista on se, että kaikki kolme valkokangas-Hämistä tultaisiin näkemään siinä yhdessä. Nyt MCU:n Hämähäkkimiestä näyttelevä Tom Holland vahvistaa teoriaa entisestään paljastamalla, että näyttelijäkolmikolla on totta tosiaan olemassa oma WhatsApp-ryhmäkeskustelu.

BBC:lle antamassaan tuoreessa haastattelussa 25-vuotias Holland kertoo perustaneensa keskusteluryhmän, jossa mukana ovat hänen lisäkseen toiset kaksi Spider-Mania, Andrew Garfield ja Tobey Maguire. Koska eiväthän nämä kyseiset näyttelijät voi vain ”jakaa toistensa numeroita ja olla laittamatta yhteistä keskustelua pystyyn”. Holland myös korostaa erityistä yhteyttä, jonka vain he kolme jakavat keskenään: kukaan muu ei ole näytellyt Spider-Mania valkokankaalla eikä voi siis täysin ymmärtää miltä se tuntuu.

Kertomansa mukaan Holland törmäsi sattumalta Garfieldiin marraskuussa järjestetyssä 2021 GQ Men of the Year -gaalatapahtumassa. Gaalan jälkeen Holland suuntasi toiseen tapahtumaan, jossa hän törmäsi puolestaan sattumoisin Maguireen. Ja näin numerot saatiin vaihdettua. Fanit kuitenkin tulevat todennäköisesti olemaan vakuuttuneita tästä tapahtumienkulusta vasta mikäli tuleva elokuva ei tosiaankaan tuo kolmikkoa yhteen multiversumista ilmestyviä uhkia vastaan.

Spider-Man: No Way Home saapuu elokuvateattereihin Suomessa ensi keskiviikkona, 15. joulukuuta. Alla Hollandin ja Zendayan tuore BBC-haastattelu.

Lähde: Popsugar

Lisää luettavaa