Maailmanlopun pubikierroksen tehnyt koomikko jatkaa Tom Cruisen agenttisaagassa

20.11.2013 12:05

Viimeksi The World’s Endissä nähty Simon Pegg palaa tuttuun agenttirooliinsa Tom Cruisen Mission: Impossible -sarjan tulevassa viidennessä osassa.

Toimintasankarin (Hot Fuzz) lisäksi nörttikoomikkona (Paul) ja avaruusmatkailijana (Star Trek) tunnettu Pegg on vahvistanut olevansa mukana tulevassa Mission: Impossible 5:ssa. Ennen Peggiä vielä käsikirjoitusvaiheessa olevaan elokuvaan ei oltu vahvistettu kuin vain pääosan Cruise. Pegg on avustanut Tomppaa jo (n)i(m)ihirviö M:i:III:sta (2006) lähtien.

Christopher McQuarrien (Jack Reacher – Tappajan jäljillä) ohjaama elokuva ilmestyy vasta loppuvuonna 2015, joten paljon ehtii tapahtua ennen sitä. Peggiltä on pelkästään ensi vuonna tulossa kolme elokuvaa, lajityyppien vaihdellessa villisti draamasta animaatioäänen kautta trilleriin, ja neljäs on suunnitelmissa. Cruiselta taas on ensi vuonna tulossa kiinnostava tieteiselokuva Edge of Tomorrow, jossa avaruussotilas huomaa olevansa aikaloopissa taistelemassa aina samaa päivää uudestaan ja uudestaan.

Kuva Mission: Impossible – Ghost Protocolista (2011).

Lähde: Empire

(Episodi/JSV)

Lisää luettavaa