Mark Wahlberg on säilönyt jättimäisen meisselinsä lukkojen taakse, jotta lapset eivät löytäisi sitä

No niin! Niitä hieman erilaisia tarinoita.

14.4.2022 11:32

Boogie Nights on vuonna 1998 ensi-iltansa saanut Paul Thomas Andersonin pornoelokuvien tekemisestä kertova draamakomedia. Mark Wahlberg esitti elokuvassa Dirk Diggler -nimistä pornotähteä, jolla on melkoinen mahtimeisseli.

Toki elokuvassa käytettiin penisproteesia, eikä Wahlbergilla ole niin jättimäistä melaa – tai mistä me sen voisimme tietää?

Proteesi on noin 31-senttinen, eikä se jää katsojilta huomaamatta. Mallia otettiin legendaariselta John Holmesilta, pornoikonilta.

Wahlberg on kertonut säilyttäneensä proteesipeniksen.

Miekkonen oli Ellen-ohjelmassa haastattelussa, jossa hän paljasti, että on joutunut lukitsemaan meisselinsä kaappiin, koska ei halua lapsiensa löytävän sitä.

– Eihän sitä nyt näkyville jätetä. Ajattelepa jos lapseni etsisivät vaikkapa laturia ja törmäisivät siihen; ”mikä ihme tämä on?” Eihän se olisi hyvä juttu laisinkaan, Wahlberg vitsailee.

– Toivon vain, että Jumala on elokuvien fani ja anteeksiantavainen. Tein nimittäin todella huonoja valintoja nuoruudessani. Boogie Nights on erittäin korkealla sillä listalla.

Alla vilahdus kyseenomaisesta lemmenvaltikasta.

Lähde: Vulture

Lisää luettavaa