Marvel Studiosilla on pian hallussaan Punisherin oikeudet – mitäköhän sieltä on luvassa?

Saapa nähdä minkälaisia seikkailuita Marvel Studios on keksinyt hahmoille.

18.9.2020 13:03

Marvel Television teki supersankarisarjoja Netflixille. The Punisher, Daredevil, Luke Cage, Iron Fist ja Jessica Jones olivat suosittuja. Samoja sankareita nähtiin lopulta The Defenders -crossover-sarjassa.

Sitten tulivat Disney Plus -suunnitelmat ja Marvel halusi hahmot omaan käyttöönsä. Sarjat peruttiin.

Marvelin ja Netflixin väliseen sopimukseen kuului pykälä, jonka mukaan hahmot rauhoitettaisiin kahdeksi vuodeksi sarjojen perumisen jälkeen.

Pian on kulunut kaksi vuotta.

Ensi vuonna onkin siis jo aika odotella uutisia mitä näille suosikkisankareille tehdään MCU:ssa. Esimerkiksi Punisherista voidaan tehdä sarja tai elokuva jo helmikuussa.

Lähde: JoBlo

Lisää luettavaa