Menestyksekkään stripparielokuvan jatko-osaan kiinnitettiin uusia näyttelijöitä

30.9.2014 22:38

Magic Miken jatko-osa porskuttaa eteenpäin. Siitäkin huolimatta, että Matthew McConaughey ei ole jatko-osassa mukana. Hänen poissaoloaan on kuitenkin paikattu uusilla naamoilla: tuoreimpien tietojen mukaan Magic Mike XXL:ssä nähdään Elizabeth Banks, Andie MacDowell, Amber Heard, Donald Glover ja Jada Pinkett-Smith.

Tuleva elokuva on tyyliltään road movie ja sijoittuu aikaan kolme vuotta ensimmäisen elokuvan tapahtumien jälkeen. Miesstripparien porukka on päättänyt lopettaa vaatteiden pudottamisen, mutta he päättävät vetää vielä viimeisen  esityksen ennen parrasvalojen sammuttamista.

Ensimmäisen osan ohjannut Steven Soderbergh siirtyy kuvaustehtäviin jättäen ohjausvastuun Gregory Jacobsille. Pääosassa nähdään jälleen Channing Tatum.

Lähde: Total Film

(Episodi/JA)

Lisää luettavaa