Michael Fassbender on kirjaimellisesti suuri näyttelijä

12.5.2012 22:00

Shame osoitti että Michael Fassbender on kirjaimellisesti suuri näyttelijä. Hänestä on kovaa vauhtia kasvamassa seuraava Hollywoodin supertähti.

Saksalais-irlantilainen Fassbender esittää Ridley Scottin Prometheus-elokuvassa David-androidia, jota on lähes mahdoton erottaa ihmisestä.

Rooli Ridley Scottin pitkään odotetussa Alien-esiosassa jatkaa Fassbenderin viime vuosina hienosti edennyttä uraputkea.

Huhtikuussa 35 vuotta täyttäneen Fassbenderin läpimurroksi muodostui Steve McQueenin ohjaama Hunger. Fassbenderin heittäytyvä roolityö nälkälakkoon ryhtyvästä IRA-aktivistista herätti myös Quentin Tarantinon mielenkiinnon, ja hän sai Kunniattomista paskiaisista luutnantti Hicoxin roolin. Sitä seurasi kaksi hyvin erilaista roolihahmoa. Fassbender nähtiin suurella budjetilla tuotetun X-Men: First Classin nuorena Magnetona ja David Cronenbergin ohjaaman A Dangerous Methodin C.G. Jungina.

Toinen McQueenin ohjaustyö Shame on Hungerin tapaan muodostunut kansainväliseksi arvostelumenestykseksi. Fassbenderin roolisuoritus newyorkilaisesta seksiaddiktista toi hänelle monien tunnusten lisäksi Kultainen maapallo -ehdokkuuden. Palkinnon voittanut George Clooney mainitsi Fassbenderin kiitospuheessaan ja kiitti kollegaansa alastomuusvastuun ottamisesta.

Shamen paljastavat kohtaukset ovat kiinnittäneet myös naispuolisten kollegoiden huomion. Prometheus-elokuvan vastanäyttelijä Charlize Theron vitsaili Fassbenderin kustannuksella maaliskuisessa ihmisoikeusgaalassa: ”Peniksesi on varsinainen ilmestys. Olen valmis työskentelemään sen kanssa milloin vain”.

Ei siis ihme, että näyttelijää on alettu kutsua lempinimellä Fassmember.

Jussi Huhtala

Lue lisää Michael Fassbenderistä ja Prometheus-elokuvasta uudesta Episodista 5/2012. Ilmestynyt 11.5.2012.

Lisää luettavaa