Miesten välisestä ystävyydestä: 22 Jump Street

26.8.2014 10:00

Vuonna 2012 ilmestynyt 21 Jump Street ei Suomessa päässyt valkokankaille. Huolimatta siitä, että se oli hienoinen hitti maailmanlaajuisesti, myös jatko-osa 22 Jump Street oli täällä jo tuomittu suoraan kotiteatterijulkaisuun meneväksi. Kesäkuussa Yhdysvaltojen ensi-iltansa saanut 22 Jump Street oli kuitenkin alkuperäistäkin isompi hitti, ja fanit voittivat taistelun suomalaisen levittäjänkin toimistossa. Niinpä aikuiset mutta nuorenoloiset poliisit pääsevät peitetehtäviin amerikkalaiscollegen huumerinkiä selvittämään meidänkin valkokankaillamme.

Teksti: Jouni Vikman
Haastattelut: Sony Pictures

Yksi 21 Jump Street -komedian menestyksen avaimista oli pääosanesittäjien, Channing Tatumin ja Jonah Hillin toimiva kemia. Elokuvan taustalla ollut tv-sarja oli vakavissaan tehty poliisisarja, mutta Tatum ja Hill tekivät siitä omannäköisensä komedian.

– Schmidt ja Jenko ovat outo pari, Hill toteaa. – Alunperin he joutuivat yksiin koska heidät määrättiin poliisipariksi, mutta yhdistelmä toimi, koska kumpikin toi yhtälöön eri asioita.

Elokuva oli Tatumille tilaisuus kokeilla komediaa.

– En ollut aikaisemmin tehnyt sellaista, Tatum kertoo. – Opin luottamaan prosessiin, koska Jonah on niin hyvä. Hän voi heittää lonkalta neljä, viisi erilaista tapaa sanoa jotkut vuorosanat. Luotan häneen sekä Chrisiin ja Philiin, olen ystävien joukossa. Jos he nauravat, tiedän olleeni hauska.

Chris ja Phil ovat kummankin Jump Streetin ohjanneet Christopher Miller ja Phil Lord.

– Tatum ja Hill ovat kuin Bogart ja Bacall, Lord liioittelee valkokangasparia kuvaillessaan.

– Heillä on hyvä luonnollinen kemia, täydentää Miller. – He ovat erilaisia, mutta he täydentävät toisiaan. Kuin yin ja yang.

– Kun katson toimintakomediaa, esimerkiksi 48 tuntia tai Bad Boysia, haluan ajatella, että sen henkilöt hengaavat leffan jälkeen yhdessä baarissa, Tatum kuvailee. – Sellaisia Jonah ja minä olemme.

Kaikille ensimmäisen Jump Streetin nähneille on selvää, että Hill ja Tatum toimivat hyvin yhdessä.

– Ennen kuin aloitimme kuvaukset, monet fiksut ihmiset sanoivat, ettei kukaan usko heihin ystävinä, he ovat liian erilaisia ja näyttävät oudolta yhdessä, Lord muistelee. – Rakensimme kohtauksia, jotka perustelisivat heidän ystävyyttään, mutta päädyimme poistamaan ne elokuvasta, koska ne olivat tarpeettomia.

– Channing on fyysisesti lahjakas Adonis. Stunt-ihmisemme eivät olleet uskoa mihin hän pystyy. Jonah puolestaan olisi varmaan mielellään näytellyt istuallaan, vertailee tuottaja Tania Landau.

– He eivät voisi olla erilaisempia, mutta he pitävät toisistaan. Sen yritimme sisällyttää käsikirjoitukseen.

Ensimmäisessä elokuvassa parivaljakon roolit muuttuivat vahingossa heidän soluttautuessaan lukioon: nörttimäinen Schmidt pääsi suosittujen oppilaiden joukkoon ja Jenko nokkimisjärjestyksen laidoille. Collegessa roolit kääntyvät taas, kun urheilutähti Jenko löytää uuden kodin.

Schmidtillä on edelleen ongelmia ihmissuhteissaan.

– Hän on niin takertuvainen, että ajaa ihmiset luotaan, Miller kertoo. – Ihmiset tuntevat tukehtuvansa hänen seurassaan. Schmidt suorastaan ajaa Jenkon Zookin syliin.

Tatumille amerikkalainen jalkapallo oli vanha tuttu. Ennen näyttelijäksi ryhtymistä hänellä oli lyhyt urheilu-ura.

– Muutama hyvä urheiluun panostava college oli valmis ottamaan minut sisään – kunnes näkivät todistukseni. Päädyin pikkukouluun Länsi-Virginiaan, pelasin vuoden ja päätin ettei se ollut minun juttuni, Tatum muistelee.

Niistä ajoista on kuitenkin kauan eikä Tatum ole 19-vuotias enää.

– En ollut pelannut 14 vuoteen. Oikeassa jalassani on revennyt jänne, josta on tullut krooninen vaiva. Venäytin nilkkani, kun olimme kuvanneet jalkapallokohtauksia kaksi viikkoa. Silti se oli hauskaa, oli nostalgista saada taas puskea päitä yhteen. Jos olisin jatkanut sitä uraa, se olisi voinut olla hienoa. Mutta siinä tapauksessa en välttämättä nyt näyttelisi.

22 Jump Street tuli teattereihin 22. elokuuta. Lue lisää elokuvasta uudesta Episodista 8/2014.

Lisää luettavaa