Mission: Impossible -ohjaaja joutui koville Tom Cruisen kanssa: ”Lentokoneesta putoaminen oli pienin huoli”

27.11.2015 10:07

Mission: Impossible -elokuvarjan viides osa Rogue Nation ilmestyy dvd:nä ja blu-rayna marraskuun lopulla. Käsikirjoittaja ja ohjaaja Christopher McQuarrie kertoo elokuvan teosta sekä työskentelystä supertähti Tom Cruisen kanssa.

Miten päädyit tähän projektiin?
Se tuli ihan yllättäen. Olin käsikirjoittajana Tomin elokuvassa Edge of Tomorrow. Yhtenä iltana työstimme tekstiä ja aloimme puhua elokuvista, joita olemme aiemmin tehneet ja mitä aiomme tehdä jatkossa. ”Sinun pitäisi ohjata Mission: Impossible”, hän sanoi. Sen kummemmin miettimättä vastasin, että se olisi hauskaa. Puhuimme mielestäni epävirallisesti, mutta jonkin aikaa myöhemmin hän sanoi: ”OK, olen puhunut kaikkien kanssa, ja sinä ohjaat Mission: Impossiblen”.

Mikä on suurin haaste tällaista elokuvaa tehdessä?
Suurin haaste on aina aika. Ikinä ei ole tarpeeksi aikaa kuvata kaikkea mitä haluaa. Olimme kilpasilla ajan kanssa, jotta saimme elokuvan valmiiksi, koska ensi-iltapäivä oli varattu heinäkuuksi. Kaikki muu oli täyttä unelmaa. Kaikki laitteet, jotka saimme käyttöömme, ja kaikki upeat jutut mitä saimme tehdä. On tosi mahtavaa, kun ainoastaan mielikuvitus on rajana.

Kertoisitko työskentelystä Tomin kanssa. Hänhän on koko projektin ydinhenkilö.
Hän ei tee elokuvia vain työkseen, vaan hän todella rakastaa alaa. Tom haluaa viihdyttää ihmisiä. Hän haluaa olla mukana koko prosessissa, ja on oltava koko ajan motivoitunut pinnistämään aina vähän pidemmälle.

Tom tekee omat stuntkohtauksensa. Voitko puhua vähän siitä?
Tom ajaa autoa itse silloinkin, kun häntä ei näy. Jos vaikka jossain pienessä otoksessa käsi pitelee puhelinta, niin se on Tomin käsi. Tom haluaa tehdä kohtaukset tavalla, että niistä näkyy sen olevan hän.
Mission-impossible-cruise-pegg-mcquarrie

Voitko kertoa kohtauksista jossa Tom roikkuu lentokoneen ulkopuolella. Millainen oli vakuutusyhtiön suhtautuminen sellaiseen kohtaan.
On hauskaa, miten usein vakuutuskysymys tulee esille. Tomilla ja minulla on tapana tehdä asioita kunnes joku tulee sanomaan, että pitäisi lopettaa. Mutta kyllä stuntit olivat erittäin vaarallisia. Oli lukemattomia muuttujia. Putoaminen oli pienin huoli. Ainoa mikä piti Tomia kiinni koneessa oli lentäjä. Jos hän olisi kallistanut tietyn kohdan yli niin, mikään ei olisi pitänyt Tomia kiinni koneessa, olisimme voineet sitoa hänet kiinni koneeseen, mutta hän ei olisi pysynyt kiinni. Joten miettikää sitä, mikä merkitys oli lentäjän käsien vakaudella ja Tomin luottamuksella lentäjään. Mutta vaarallisemmat muuttujat olivat kiitoradalla noustessa roskien takia, koska se oli suurella pellolla. Piti vain tehdä todella paljon asioita, jotta saimme varmistettua, ettei kiitoradalla ollut yhtään roskia. Mikä tahansa pieni jyvä tai muru olisi voinut osua propelliin ja muuttua luodiksi. Ilmassa suurin huoli oli se, mitä Tomille sattuisi linnun osuessa siinä vauhdissa. Se oli hyvin hermoja raastava kokemus. Ne olivat pelottavia päiviä.

Simon Peggin hahmo näyttäisi tuovan paljon huumoria elokuvaan?
Kyllä, Simon on todella hauska, ja hänellä on myös muutama vakavampikin kohtaus elokuvassa. Koko elokuvan ajan mietitään, mikä on hinta vakoojien työlle ja miten monimutkainen maailmasta on tullut heille. Me otamme huomioon maailman jossa elämme nyt ja sen tietoyhteiskunnan, jossa hahmomme elävät, ja erityisesti tämä koskee Simonin hahmoa.

Lopuksi vielä: mitä katsojat voivat odottaa Mission: Impossible – Rogue Nationilta?
Toivon, että he voivat odottaa mukavaa katselukokemusta. Tämä on erityislaatuinen Mission: Impossible -sarjan elokuva, mutta samaan aikaan se kantaa tiettyä henkeä aiemmista osista. Olemme ylpeitä elokuvasta ja toivomme muidenkin nauttivan siitä.

Haastattelu ja kuvat: Paramount Pictures
Jutun toimitti TET-harjoittelija Henrik Seppä-Lassila

Lisää luettavaa