Monty Python -ohjaaja haastettu oikeuteen

16.8.2014 12:53

Enemmän kuin tarpeeksi ongelmia elokuviensa kanssa kokenut Terry Gilliam on jälleen haastettu oikeuteen taiteilijoiden toimesta.

Kansainvälinen katutaiteiljoiden ryhmä on nostanut kanteen Gilliamia, lavastaja David Warrenia sekä levittäjää vastaan The Zero Theorem -elokuvassa esiintyvän seinämaalauksen (kuvassa) vuoksi. Taiteilijoiden mukaan suuri lavaste elokuvassa rikkoo suoraan heidän tekijänoikeuksiaan.

Kanteen mukaan Franco Fasolin, Nicolas Romeron ja Derek Mehaffeyn vuonna 2010 tekemää ja tekijänoikeuksin vahvistettua seinämaalausta on monilta osin käytetty ilman taiteilijoiden lupaa. Vertailut alkuperäisteoksen ja Gilliamin käyttämän lavasteen välillä löytyvät täältä.

Gilliam on aiemminkin ollut samanlaisessa tilanteessa. Vuonna 1996 ohjaaja haastettiin oikeuteen tämän käytettyä väitetysti toisen taiteilijan työtä elokuvassa 12 apinaa. Tällöin juttu sovittiin oikeussalin ulkopuolella, mutta uuden kanteen mukaan ”Gilliam ei selvästi ole oppinut edellisestä kerrasta, kuten uusi tapaus osoittaa.”

Mikäli taiteilijat voittavat jutun, The Zero Theoremin laajempi levitys lakkaa ja käytetty lavaste tulee olemaan asianomistajien omaisuutta, erilaisten muiden korvausten lisäksi.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa