Murtaako Toy Story 3 Oscar-kirouksen?

10.12.2010 16:00

Yhdysvaltain elokuva-akatemian suurimpiin kompastuskiviin Oscareita jaettaessa lukeutuu animaatiogenre. Vain kaksi animaatiota kautta aikain on ollut ehdolla vuoden parhaaksi elokuvaksi.

Viime vuoden Up – kohti korkeuksia keräsi peräti viisi ehdokkuutta, joista se palkittiin parhaasta musiikista sekä vuoden animaatioelokuvana. Sekään olisi tuskin ollut ehdolla pääpalkinnolle, ellei tilaa olisi annettu kymmenelle elokuvalle entisen viiden sijaan.

Viime vuoden parhaan elokuvan pystin voittaja The Hurt Locker tienasi teatterikierroksellaan alle 50 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti. Tänä vuonna pääpalkinnon voittaja on varmasti taloudellisesti suurempi menestys. Pelkästään lipputulojen valossa Toy Story 3 tai Inception olisi viemässä pystiä kotiin, mutta animaatioille on aivan oma kategoriansa (jonka Toy Story 3 sarjan kehutuimpana osana todennäköisimmin voittaa) eikä tieteiselokuva ole tähän mennessä vielä saanut pääpalkintoa.

Animaatiokategoria lisättiin Oscareihin vasta vuonna 2002. Toy Story ja Toy Story 2 olisivat varmasti olleet ehdolla, jos kyseinen kategoria olisi ollut olemassa, eli Toy Story 3 edustaa nyt koko trilogiaa. Sarjan kolmas osa on selkeästi kehutuin ja menestyksekkäin yli miljardin dollarin maailmanlaajuisilla tuloillaan

Toy Story 3 on ison haasteen edessä. Ihmeitä voi kuitenkin tapahtua jos ennakkosuosikit The Social Network ja Kuninkaan puhe syövät toistensa ääniä ja Inception sekoittaa pakkaa lisää. Pixarin Oscar-kampanja tulee joka tapauksessa olemaan massiivinen, ja on vain ajan kysymys koska studio lopulta palkitaan.

Elokuvahistorian kallein animaatio sulkee Toy Story -sarjan hienosti. Palkittiin sitten mikä elokuva tahansa vuoden parhaana, näiden lelujen parissa katsojat tulevat viihtymään vielä vuosikymmenienkin kuluttua.

Tero Heikkinen

Lue lisää Oscareista uudesta Episodista!

Lisää luettavaa