Näiden asioiden takia Will Smith ei ole mukana Independence Dayn jatko-osassa

Independence Day -ohjaaja Roland Emmerich paljasti, miksi ensimmäisessä elokuvassa näytellyt Will Smith ei ole mukana pian ilmestyvässä jatko-osassa.

26.6.2016 19:00

Liikkeellä on ollut paljon huhuja, että Smith ei ollut mukana Independence Day: Uusi uhka -elokuvassa, koska hän vaati liikaa rahaa palatakseen. Emmerichin mukaan tästä ei ollut kuitenkaan kysymys.

– Ensimmäisessä käsikirjoituksessa Will Smith oli mukana – ja kyseessä oli täysin erilainen tarina. Se oli isästä ja pojasta kertova tarina, mutta se ei toiminut, Emmerich totesi.

Emmerichin mukaan hän palkkasi elokuvaan nuoria käsikirjoittajia, jotka ehdottivat, että tarinassa esiteltäisiin nuorempi sukupolvi, jolle vanhempi sukupolvi luovuttaisi soihdun. Joten Smithin esittämä eversti Hiller kirjoitettiin pois elokuvasta.

Emmerichin kommentit ovat kuitenkin hieman hämmentäviä, koska suuri osa alkuperäisen elokuvan tähdistä (Jeff Goldblum, Bill Pullman) palasi jatko-osaa varten.

Will Smith taas kertoi tuoreessa haastattelussa erilaisen tarinan, joka ei täsmää Emmerichin kertomukseen. Smithin mukaan hän ei ole mukana elokuvassa, koska hänen piti valita Suicide Squadin ja Independence Dayn jatko-osan välillä. Kummankin kuvaukset olisivat olleet samaan aikaan, joten Smith valitsi Suicide Squadin.

Independence Day: Uusi uhka saa Suomen ensi-iltansa 29. kesäkuuta.

Kuva: Independence day: Maailmojen sota

Lähteet: Brobible, Time

Lisää luettavaa