Näin moni yllättävä nimi melkein näytteli Hämähäkkimiestä – yhdessä elokuvassa mukana Schwarzenegger ja James Cameron

18.12.2016 00:01

Hämähäkkimies-elokuvia on ollut suunnitteilla vuosien varrella useampia. Ketä kaikkia näyttelijöitä niihin on harkittu? Osa nimistä löytyy alta.

 

1. Tom Cruise

tom_cruise_jerry_maguire_mv5bmtk3mdkyodg2of5bml5banbnxkftztcwmdi0mtkyna-_v1__sx1874_sy822_

Yksi tekemättä jääneitä Hämis-elokuvia on versio, jossa Tom Cruisen piti esittää seittiveikkoa. Bob Hoskins olisi esittänyt Tohtori Mustekalaa ja Lauren Bacall täti Mayta. Ohjaajana olisi toiminut Teksasin moottorisahamurhaajasta tuttu Tobe Hooper. Elokuva piti tehdä 80-luvun lopulla, mutta jäi lopulta tekemättä.

 

2. Charlie Sheen

platoon-charlie-sheen

Joskus 90-luvulla Charlie Sheen yritti ostaa oikeudet Hämähäkkimieheen. Hän yritti saada Orion Picturesia kiinnostumaan Spider-Man-elokuvasta, jossa hänellä olisi päärooli. Hänelle sanottiin näköalattomasti: ”Sarjakuvat eivät ole tulevaisuutta.” Sheenin unelma ei toteutunut ja Orion meni konkurssiin vuonna 1998.

 

3. Edward Furlong

terminator-2-tuomion-paiva-edward-furlong

Terminator 2 -elokuvassa John Connoria esittänyt Edward Furlong oli myös lähellä esittää supersankaria. Itse James Cameron oli aikeissa tehdä Hämähäkkimies-elokuvan. Käsikirjoitus oli valmiina, mutta Carolco meni konkurssiiin vuonna 1995 ja Cameron siirtyi Titanicin pariin. Furlongin lisäksi rooleissa olisi nähty Arnold Schwarzenegger (tohtori Mustekala), Katherine Hepburn (täti May), Lance Henriksen (Vihreä Menninkäinen) ja Drew Barrymore (Gwen Stacy).

 

4. Leonardo DiCaprio

leonardo_dicaprio

Sony Picturesilla oli suunnitelmana tehdä Hämähäkkimies-elokuva 90-luvun lopulla. Käsikirjoituksena olisi käytetty Cameronin vanhaa Carolco-käsikirjoitusta. Ohjaajana olisi kuitenkin toiminut joku muu kuin Cameron. Päärooliin haluttiin Leonardo DiCaprio, mutta viivästykset käsikirjoituksen kanssa johtivat siihen, ettei DiCapriota saatu rooliin.

 

5. Jude Law

DiCaprion jälkeen Sonyn Hämis-elokuvaan harkittiin muita näyttelijöitä. Yksi heistä oli brittiläinen näyttelijä Jude Law, joka oli juuri nähty Lahjakas Herra Ripley -elokuvassa. Vaikka Jude Law on ollut Hämähäkkimiehen fani lapsesta saakka, jostain syystä elokuva jäi tekemättä.

 

6. James Franco

james_franco

James Franco esitti Harry Osbornia Sam Raimin elokuvissa, mutta alunperin hän pyrki Hämähäkkimiehen rooliin ja oli myös lähellä saada sen. Rooli meni Tobey Maguirelle.

 

7. Jake Gyllenhaal

jake_gyllenhaal

Tobey Maguire loukkaantui Seabiscuit-elokuvan kuvauksissa, joten Jake Gyllenhaal melkein korvasi hänet Spider-Man 2 -elokuvassa. Maguire ehti lopulta toipua ajoissa.

Lähde: The Telegraph

Lisää luettavaa