Naisopettaja viettelee 14-vuotiaan oppilaansa – Spring Breakers -ohjaajan tuleva elokuva on kiistanalainen tapaus

Provosoivista elokuvistaan tunnettu ohjaaja adaptoi keskustelua herättäneen romaaniin elokuvaksi.

Spring Breakers, Gummo ja Trash Humpers -elokuvatkin ohjannut Harmony Korine käsikirjoittaa ja ohjaa Alissa Nuttingin Tampa-romaaniin perustuvan elokuvan.

Paljon keskustelua herättänyt romaani kertoo hyvin tarkasti kuvaillun tarinan naisopettajasta, joka viettelee 14-vuotiaan oppilaansa. Korine on itse sanonut elokuvan päätyvän luultavasti HBO:lle.

Korinen seuraava ohjaustyö on Floridaan sijoittuva elokuva, jonka sanotaan olevan risteytys Cheech and Chongia ja vuoden 1973 Scarecrow -elokuvaa.

Korinen piti tehdä seuraavaksi pitkään valmisteilla ollut The Trap, jonka pääosiin oli jo kiinnitetty Idris ElbaBenicio Del Toro, Robert Pattinson, Al Pacino ja James Franco, mutta viivästykset saivat ohjaajan siirtymään uusien projektien pariin. The Trapin tulevaisuus on vielä epävarma.

Lähde: The Playlist

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut