Nämä neljä tähtinäyttelijää jättivät Hollywoodin – mutta miksi?

Moni haluaisi päästä Hollywood-näyttelijäksi, mutta sellaisiakin tapauksia löytyy, jotka ovat jättäneet parrasvalot taakseen – kuka mistäkin syystä. Alla neljä näyttelijää jotka katosivat Hollywoodista.

1. Rick Moranis

rick moranis ghostbusters II

Avaruusboltsit-elokuvasta – ja monista muistakin komedioista – tuttu Rick Moranis olisi voinut tehdä uskomattoman hienon uran Hollywoodissa. 90-luvun lopulla The Flintstones -elokuvan jälkeen hän päätti jäädä kuitenkin tauolle, joka on kestänyt näihin päiviin saakka. Hänellä oli kuitenkin hyvä syy. Moraniksen vaimo kuoli vuonna 1991, jolloin hän päätti käyttää vähemmän aikaa uraansa, kunnes hän lopulta lopetti kokonaan kasvattaakseen lapsiaan täysipäiväisesti. Häntä on viimeksi houkuteltu tulevaan Ghostbusters-elokuvaan, mutta hän kieltäytyi.

2. Macaulay Culkin

macaulay-culkin-yksin-kotona

Yksin kotona -elokuvien pieni ilveilijä Macaulay Culkin oli aikoinaan supersuosittu lapsitähti. Hänet muistetaan Yksin kotona -elokuvien lisäksi ystävyydestään Michael Jacksonin kanssa. Hän myös seurusteli nuoruudessaan näyttelijä Mila Kuniksen kanssa.

Jostain syystä Culkin kuitenkin vetäytyi näyttelemisestä 14-vuotiaana. Hänen elämässään tapahtui lapsitähtien tyypilliseen tapaan monenlaisia selkkauksia ongelmista lain kanssa huumeiden käyttöön. Culkinin viimeisin näyttäytyminen valkokankaalla oli cameo Zoolander 2 -elokuvassa.

3. Sean Connery

sean-connery-james-bond-dr-no

Monien mielestä paras Bond. Conneryltä löytyy kuitenkin monia muitakin muistettavia rooleja eri elokuvissa, kuten Lahjomattomat, Herrasmiesliiga, Punaisen lokakuun metsästys ja Indiana Jones ja viimeinen ristiretki. Mies jopa valittiin People-lehdessä maailman seksikkäimmäksi mieheksi, kypsässä 69 vuoden iässä. Connery päätti kuitenkin laittaa hanskat naulaan sen jälkeen, kun hän sai Oscar-kunniapalkinnon vuonna 2006. Tämän jälkeen hän on tehnyt vain muutamia ääninäyttelijän töitä.

4. Meg Ryan

Kino: Kun Harry tapasi Sallyn... (12)

Meg Ryan toi Kun Harry tapasi Sallyn… -elokuvan kautta julkisuuten sen faktan, että naiset todellakin feikkaavat orgasmeja. Se ei ole kuitenkaan hänen ainut ansionsa, sillä hän on esiintynyt monissa romanttisissa komedioissa ja on yksi muistettavimpia tähtiä 80- ja 90-luvuilta. Jostain syystä hän on kuitenkin kadonnut parrasvaloista. Digital Trends -julkaisu arvioi syiksi liiallisen valikoivuuden roolien suhteen tai sitten vain huonon onnen.

Lähde: Digital Trends

Aiheeseen liittyvät jutut