NASA käy illan leffassa avaruuskilpaa Neuvostoliittoa vastaan – virkeä 98-vuotias avitti elokuvan teossa

IMDb-arvosana on 7,8.

Illalla esitetään televisiosta laadukas leffa Hidden Figures – Varjoon jääneet (2016). Elokuva sai kolme Oscar-ehdokkuutta. Octavia Spencer parhaasta sivuroolista. Leffa sai ehdokkuuden myös parhaasta elokuvasta sekä sovitetusta käsikirjoituksesta.

Tositapahtumiin perustuvassa draamaelokuvassa Katherine Johnson, Dorothy Vaughan ja Mary Jackson työskentelevät 1960-luvun rotuerottelun aikaan matemaatikkoina NASA:lla. Kilpailu avaruuden valloittamisessa Neuvostoliittoa vastaan oli niin kova, että NASA:lla ei ollut varaa valikoida työntekijöitään. Nämä ihmistietokoneiksikin kutsutut naiset kaatoivat aikanaan sukupuoli- ja roturaja-aitoja, ja ovat rohkaisseet tulevia sukupolvia tavoittelemaan unelmiaan. Elokuva pohjautuu Margot Lee Shetterlyn tietokirjaan Hidden Figures.

Ohjaajana toimii Theodore Melfi. Pääosissa nähdään Taraji P. Henson, Octavia Spencer, Janelle Monae, Kevin Costner, Kirsten Dunst sekä Jim Parsons.

Kun Henson tiesi olevansa elokuvassa mukana, hän tapasi todellisen elämän Katherine Johnsonin. Hän oli tuolloin 98-vuotias ja Hensonin mukaan edelleen selkeä-älyinen – kuin vuosia nuoremmat. Kun Johnson näki lopullisen elokuvan, hän kehui Hensonin roolisuoritusta, mutta samalla Johnson ihmetteli, miksi kukaan haluaisi tehdä hänen elämästään elokuvan.

Leffa esitetään Subilta kello 21.00.