Näyttelijä kuvailee odotettua sarjakuvaleffaa: ”Se on melkein kuin vanha sotaelokuva, mutta se on hauska”

Odotukset nousevat.

Sean Gunn kertoi, mitä fanit voivat odottaa hänen veljensä James Gunnin ohjaamalta The Suicide Squad -elokuvalta.

Gunn esittää odotetussa sarjakuvaelokuvassa Weasel-nimistä superpahista. Hän lupailee The Suicide Squadin olevan kuin sotaelokuva, jossa on myös samankaltaisuuksia Jamesin ohjaamien Guardians of the Galaxy -elokuvien kanssa.

– Siinä on vähän vanhan koulukunnan tuntua, koska se on melkein kuin vanha sotaelokuva, mutta se on hauska. Se on todella siisti. Jollain tavoilla mielestäni siinä on Guardiansin taikaa, mutta se on hieman enemmän aikuisemmalle yleisölle. Ja kyseessä on veljeni, eikä hän pysty olla olematta hauska. Joten siinä on kaikkea: siinä on paljon toimintaa, paljon komediaa, paljon sydäntä. Siinä on jotain eeppistä, Gunn kuvaili Discussing Filmin haastattelussa.

James Gunn aikaisemmin kertoi sosiaalisessa mediassa, että klassinen sotaelokuva toimi The Suicide Squadin inspiraationa.

The Suicide Squad saa ensi-iltansa elokuussa 2021.

Lähde: Discussing Film

Aiheeseen liittyvät elokuvat