Netflix nappasi elokuvaansa maailman suurimman elokuvatähden

9.6.2015 11:23

Suoratoistopalvelu Netflixistä on tulossa entistä isompi vaikuttaja elokuvamaailmassa. Netflix on napannut uuden alkuperäistuotantonsa pääosaan elokuvamaailman ehkä suurimman tähden eli Brad Pittin.

Pitt esittää pääosaa satiirissa nimeltä War Machine, joka perustuu tositapahtumiin. Elokuva kertoo Afganistanin sodassa joukkoja komentaneesta amerikkalaiskenraalista, josta tuli eräänlainen armeijamaailman rokkitähti.

War Machine ilmestyy Netflixissä ensi vuonna, ja se nähdään ainakin Yhdysvalloissa myös elokuvateattereissa. Elokuvan ohjaa ja käsikirjoittaa David Michod (Animal Kingdom).

Kuva elokuvasta World War Z.

Lähde: New York Times

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa