Anthony ja Joe Russo (Avengers: Endgame) tulevat ohjaamaan Netflixin alkuperäiselokuvan The Gray Man, joka tulee olemaan suoratoistopalvelun kallein elokuvatuotanto ikinä.
Yli 200 miljoonan dollarin budjetilla varustetun toimintatrillerin pääosissa nähdään kaksi merkittävää tähteä: Ryan Gosling ja Chris Evans. The Gray Manin on tarkoitus aloittaa uusi elokuvasarja, jossa on James Bond -elokuvien mittakaava.
Mark Greaneyn romaaniin perustuva elokuva kertoo freelance-palkkamurhaajasta ja entisestä CIA-agentista nimeltä Court Gentry, jota Gosling tulee esittämään. The Gray Man keskittyy kahden tappajan kaksintaisteluun, kun Gentryä jahtaa ympäri maapalloa Evansin esittämä CIA:n mies Lloyd Hansen.
Elokuvasarjan on tarkoitus jatkua Gosling tähtenään The Gray Manin jälkeen.
The Gray Manin on käsikirjoittanut Joe Russo, ja Marvel-elokuvien parissa työskennelleet Christopher Markus ja Stephen McFeely ovat myös työstäneet käsikirjoitusta.
Brad Pitt ja James Gray kehittelivät Greaneyn romaanista elokuvaa muutama vuosi sitten.
The Gray Manin tuottaa Russojen tuotantoyhtiö AGBO. Kuvausten on tarkoitus alkaa tammikuussa Los Angelesissa.
Lähde: Deadline
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.