Netflixin kultapoju ohjaksiin: rakastettu ja vihattu robottirymistely saa kuin saakin jatkoa

Monien palvoma hatunnosto japanilaiselle mangalle ja animelle on päätynyt takaisin työpöydälle. Guillermo del Toron ohjaama kaiju-leffa Pacific Rim on rakkaudella tuotettua fanitavaraa kohtalaisen pienelle joukolle katsojia, mutta siitä huolimatta se sai melkoisen hyvän vastaanoton valkokankailla. Jos tarkkoja ollaan, niin jopa 411 miljoonan dollarin edestä rakkautta.

Del Toro on yrittänyt saada projektia takaisin tuotantoon, mutta aikataulu- sekä tuotannolliset ongelmat ovat vaivanneet sitä. Nyt kuitenkin tuotantoyhtiö Legendary Pictures on palkannut Steven S. DeKnightin ohjaamaan jatko-osan. Del Toro on itse päätynyt tuottamaan elokuvan.

DeKnight loi aikoinaan Spartacus-tv-sarjan ja päätyi sitä kautta ideoimaan ja käsikirjoittamaan supersuosittua Daredeviliä Netflixille. Pacific Rim 2 tulee olemaan miehen debyyttiohjaus.

Tämän hetkisen käsikirjoituksen on kynäillyt Jon Spaihts, joka kirjoitti myös versiot Prometheuksesta ja Doctor Strangesta.

Robotti- ja monsteritykittelyn jatko-osan ensi-illaksi oli alun perin uumoiltu ensi vuotta, mutta ajankohtaa muutettiin del Toron aikatauluongelmien takia.

Jos jotakin, niin ainakin Guillermo on tyytyväinen ratkaisuun, kuten hänen twiiteistään voi lukea.

Lähde: io9

(Episodi/NI)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut