Netflixin suosikkisarjaa ei jatketa enää – korona peruutti neljännen kauden

Harmillisia uutisia.

Netflixin suosittu naisten showpainista kertova draamakomedia Glow ei tule saamaan neljättä kautta. Syyksi on ilmoitettu koronapandemia. Sarjaa on vaikea kuvata keskellä Los Angelesin koronakaranteeneja.

Neljättä kautta oli kuvattu noin kolmisen viikkoa, kun sen tuotanto piti keskeyttää maaliskuussa. Glow’ssa on paljon fyysisiä kontakteja ja avustajia, joten sen kuvauksia ei ole pystytty jatkamaan turvallisuussyistä.

Sarjassa oli myös 20 päähenkilöä, joten se oli äärimmäisen kallis tuottaa. Netflix arvioi sarjan neljännen kauden ilmestyvän aikaisintaan vuonna 2022, mikäli kaikki menisi nappiin. Se on kuitenkin aivan liian pitkä aika odottaa.

Kaikki sarjan vakiotekijät ovat saaneet täyden palkan neljännestä kaudesta.

Samalla Netflixin Teenage Bounty Hunters -sarja on peruttu ensimmäisen kauden jälkeen.

Lähde: Deadline

Aiheeseen liittyvät jutut