Netflixin uusi tykätty toimintaleffa Bright on nyt skandaalin kourissa

Virheitä voi tietenkin sattua.

27.12.2017 03:03

Oscar-akatemia paljasti, että Netflixin Bright-elokuvan maskeeraajat pääsevät ehdolle tämän vuoden Oscar-gaalassa. Raportoidusti kriitikot ovat lytänneet elokuvan, mutta yleisö on pitänyt elokuvasta.

Nyt kuitenkin elokuva on skandaalin kourissa, sillä nimenomaan maskeeraajat on jätetty pois elokuvan lopputeksteistä. Melkein 60 maskeerajaa väittää, ettei heidän nimeään löydy elokuvasta.

Oscar-palkittu studioADI-niminen yhtiö, joka vastasi elokuvan maskeeraamisesta ja hiustyyleistä, kertoi asiasta. Yritys kertoi myös itse maskeeraajien nimet.

– Kun näet loppumattomia lopputekstejä elokuvissa, on taattua, että virheitä tehdään. Näin kävi meille. Koko henkilökuntamme jätettiin pois lopputeksteistä, studioAdilta kommentoitiin.

Lähde: Indie Wire

Lisää luettavaa