Nykyelokuvissa naiset ottavat ohjat omiin käsiinsä

5.9.2014 09:00

Richard Linklaterin elokuva Boyhood on inspiroinut katsauksen nuorten naisten tilanteeseen nykyelokuvissa.

New York Timesin mukaan naisrooleissa on havaittavissa kehittymistä.

Naiset ovat alkaneet saada näyttäviä rooleja taistelijoina. Nälkäpeli-elokuvissa Katniss Everdeen (Jennifer Lawrence) ei jää odottamaan miehen tulevan ja pelastavan, vaan ottaa ohjat omiin käsiinsä. Katniksen tavoin Tris Prior (Shailene Woodley) taistelee korruptoituneita auktoriteetteja vastaan elokuvassa Outolintu.

Elokuvahistoriassa naisten – vanhoista westerneistä elokuviin Thelma & Louise ja I Spit on Your Grave – väkivalta on suurimmaksi osaksi rajattu itsepuolustuksen tai koston motivaatioon. Suurempi taistelu oikeaa ja väärää vastaan, sekä itse toiminnasta nauttiminen, on valtaosin ollut miesten etuoikeus.

Viime vuosina on myös ilmestynyt joukko elokuvia, joissa naisen matka on keskeinen. Elokuvat Winter’s Bone, Kova kuin kivi, Beasts of the Southern Wild ja pian teattereihin saapuva Tracks kaikki kuvaavat naisia, joiden toimintaa ohjaa tarkoitus ja päämäärä.

Angelina Jolien tähdittämä Pahatar jatkaa juoniratkaisuillaan samalla linjalla hittielokuvan Frozen: huurteinen seikkailu kanssa ja päivittää Disneyn satuelokuvat 2000-luvulle.

Melodramaattiset elokuvat Tähtiin kirjoitettu virhe sekä Jos vielä jään perustuvat suosittuihin nuorten aikuisten romaaneihin, jotka käsittelevät kuolemaa ja rakkautta. Tarinat esitetään urheiden ja fiksujen nuorten naisten näkökulmasta.

Linkki: New York Timesin artikkeli

(Episodi/RK)

Lisää luettavaa