Nyrkkeilijä Mike Tysonista kehitteillä kaksi sarjaa – Toisessa nähdään Jamie Foxx, toinen tehdään ilman Tysonin panosta

Kyseessä on Kauhea kankkunen -tähti.

26.3.2021 08:01

Variety kertoo, että näyttelijä Jamie Foxx tulee näyttelemään nyrkkeilijä Mike Tysonia tulevassa minisarjassa Tyson.

Vielä ei ole tietoa missä ja milloin sarjan voi nähdä, mutta luultavasti se ostetaan nopeasti. Yksi sarjan tuottajista on Martin Scorsese. Sarjaa tuottamassa on myös Tyson itse. ”Olen halunnut kertoa tarinani jo pidemmän aikaa”, hän kertoo.

Sarja tulee tietojen mukaan käsittelemään Tysonin koko elämää. Foxx aloitti rooliin valmistautumisen ja treenaamisen jo viime vuonna. Silloin hän puhui elokuvasta, mutta nyt on ainakin selvää, että kyseessä on sarja.

Vastikään myös Hulu ilmoitti tekevänsä kahdeksan osaisen sarjan Tysonista. Nyrkkeilijä itse ei ole antanut hyväksyntäänsä sarjalle. Sen kanssa hänellä ei kuulemma ole tekemistä.

Lisää luettavaa