Nyt C Morella – Richard Gere ensi kertaa televisiosarjan pääosassa

Kahdeksanosainen draamasarja MotherFatherSon alkaa tiistaina.

8.10.2019 15:00

Valkokankaalla vuosikymmenet viihtynyt näyttelijä Richard Gere nähdään ensimmäisessä merkittävässä draamasarjassa MotherFatherSon.

BBC:n tuottaman kahdeksanosaisen draamasarjan keskiössä on rikkoutunut perhe. Geren esittämä Max on piinkova amerikkalaista mediamogulia. Hänen ex-vaimoaam Kathryniä esitää Helen McCrory (Peaky Blinders). Heidän poikansa, isänsä vaatimusten alla sortuvan Cadenin roolissa nähdään Billy Howle. (Syyttäjän todistaja).

Max pitää hyppysissään brittipolitiikkaa omistamiensa yhtiöiden kautta. Maxin poika Caden on Maxin suurimman sanomalehden päätoimittaja, mutta taistelu isän hyväksynnästä on kovaa. Caden syöksyy kierteeseen, joka uhkaa tuhota koko perheen.

MotherFatherSonin on käsikirjoittanut Emmy-palkittu Tom Rob Smith (The Assassination of Gianni Versace).

MotherFatherSon alkaa C Morella tiistaina 8.10. Ensimmäisellä viikolla sarjasta julkaistaan kaksi jaksoa. Sen jälkeen jaksoja julkaistaan yksi per viikko.

Lisää luettavaa