Nyt Disney Plussassa: Laadukas leffa NASA:n avaruuskisasta Neuvostoliittoa vastaan

IMDb-arvosana on 7,8.

13.4.2022 04:05

Disney Plussaan on lisätty elokuva Hidden Figures – varjoon jääneet (2016). Se sai arvostusta Yhdysvaltain elokuva-akatemialtakin, sillä sille myönnettiin kolme Oscar-ehdokkuutta. Octavia Spencer sai ehdokkuuden parhaasta sivuroolista, lisäksi Hidden Figures – varjoon jääneet oli ehdolla parhaasta elokuvasta sekä sovitetusta käsikirjoituksesta.

Inspiroiva tositarina kertoo kolmesta periksiantamattomasta afroamerikkalaisesta naisnerosta, jotka tekivät käänteentekevää työtä NASA:lla. Katherine Johnson, Dorythy Vaughn ja Mary Jackson toimivat historiallisesti merkittävän operaation aivoina, kun astronautti John Glenn lähetettiin ensimmäisen kerran avaruuteen. Tämä mullistava saavutus palautti kansallisen itsetunnon ja toi USA:n vahvasti mukaan avaruuskilpailuun Neuvostoliiton rinnalle. Nämä ihmistietokoneiksikin kutsutut naiset kaatoivat aikanaan sukupuoli- ja roturaja-aitoja, ja ovat rohkaisseet tulevia sukupolvia tavoittelemaan unelmiaan.

Elokuva pohjautuu Margot Lee Shetterlyn tietokirjaan Hidden Figures. Alla traileri.

Lisää luettavaa