Nyt Netflixissä: 90-luvun romcom-hitin uusintaversio nousi heti elokuvalistan kärkeen!

Teiniromanssi syrjäytti kostokertomuksen.

30.8.2021 09:00

Siinä missä viime viikonlopun katsotuin Netflix-elokuva oli Jason Momoan tähdittämä, loppukäänteellään aidosti yllättämään onnistuva toimintatarina Sweet Girl, tänä elokuun viimeisenä viikonloppuna suoratoistokatsojien suosikiksi on noussut jotain aivan muuta. Mark Watersin ohjaama He’s All That sukeltaa losangelesilaisten nuorten suhdekiemuroihin; onnistuuko suosittu Padgett tekemään syrjäytyneestä Cameronista tanssiaiskuninkaan vain muutamassa viikossa?

Vuonna 1999 valmistunut romanttinen komedia She’s All That (Sinussa on se jokin) oli yksi aikansa suosituimmista nuorisoelokuvista ja nyt Netflix onkin päättänyt päivittää hitin tähän päivään. Alkuperäisen tarinan sukupuoliroolit päälaelleen heittävä ja sen innoittamana nimetty He’s All That ilmestyi suoratoistopalveluun perjantaina 27.8. ja kipusi suoraan katsojalistan kärkeen.

IMDb-arviokseen elokuva on tähän mennessä saanut 4,4 ja Rotten Tomatos -sivustolla se on kerännyt 32 % kriitikkojen keskuudessa. Se on siis saanut enemmän ja vähemmän samankaltaisen vastaanoton kuin Netflixin aiemmin elokuussa julkaisema teiniromanssi The Kissing Booth 3. Molemmat elokuvat tarjoavat suoratoiston ystäville kevyttä viihdettä ja tavoittelevat tahoillaan sanomaa aitouden merkityksestä, mutta kokonaisuudet tuntuvat jäävän loppupeleissä kuitenkin hieman vaisuiksi.

He’s All That -elokuvan pääosissa nähdään TikTok-vaikuttaja Addison Rae ja Designated Survivorista sekä Cobra Kaista tuttu Tanner Buchanan. Alkuperäisfilmatisoinnista mukana ovat myös Matthew Lillard ja Rachel Leigh Cook, joskin kumpainenkaan ei ole palannut 90-luvun hahmonsa saappaisiin. Elokuvan myötä suureksi hitiksi muodostunut ”Kiss Me” -kappale on sekin päivitetty 2021 vuoteen sopivaksi tanssibiisiksi.

Alla elokuvan virallinen traileri.

Lisää luettavaa