Nyt Netflixissä: erotiikkaa tihkuva huipputrilleri vuodelta 2016 – ”päähuomion saa naisvartalo”

Oldboy-ohjaajan jännitystarina sijoittuu 1930-luvulle japanilaisten miehittämään Koreaan.

2.9.2018 19:00

The Handmaiden (2016) on lisätty Netflixin valikoimaan.

Park Chan-wookin (Oldboy) eroottinen trilleri sijoittuu 1930-luvulle japanilaisten miehittämään Koreaan. Taskuvarastyttö lähtee mukaan juoneen, jonka tarkoitus on kavaltaa perijättäreltä tämän omaisuus. Tyttö menee perijättären palvelijaksi, ja naisten välille kehittyy tunteita.

Episodin arviossa The Handmaiden sai neljä tähteä. Alla on otteita arviosta.

”Väkivallan estetisoijana tunnetun ohjaajan viimeisimmässä elokuvassa väkivaltaa on lähinnä pinnan alla, ja se on luonteeltaan vihjailevaa ja aistillista. Päähuomion saa naisvartalo, jota sidotaan ja kuritetaan, palvotaan ja rakastellaan.”

The Handmaiden on monipolvinen tarina petoksesta, halusta ja kostosta. Ja koska elokuva on Park Chan-wookin, se hämmentää samalla kun viihdyttää. Se on yllättävän hauska, puistattavan kiero ja hivenen hullu.”

Katso traileri alta.

Lähde: Flixable

Lisää luettavaa