Nyt Netflixissä: ”Jotenkin tämä vain toimii” – Laadukas rikossarja kertoo manipuloinnin mestarista, josta tuli sarjamurhaaja

Sarja tuli Netflixiin 2. huhtikuuta.

27.4.2021 10:20

BBC:lle alun perin tehty kahdeksanosainen The Serpent edustaa laadukkaampaa rikossarjaa Netflixin valikoimissa. Sarja tapahtuu pääosin Thaimaassa, ja siellä se on suurelta osin myös kuvattu.

Koronavirus pakotti tekijät kuitenkin kompromisseihin, kun kaakkois-Aasiassa kuvaaminen ei jossain vaiheessa ollutkaan enää mahdollista.

Sarja kertoo yksityiskohtaisesti vähemmän tunnetun sarjamurhatapauksen, jossa manipulaation mestari Charles Sobhraj (loistava Tahar Rahim) ryösti ja tappoi apureineen useita ulkomaalaisia turisteja 70-luvulla.

Aiheestaan huolimatta The Serpent välttää väkivallan näyttämistä ja on sarjamurhaajagenressä jopa poikkeuksellisen kesy.

Kyseessä on brittiläistuotanto, eli muun muassa lavastukseen on käytetty aikaa ja ajan henki tuntuu realistiselta. Jatkuva poukkoilu ajasta toiseen vaatii katsojalta alituista keskittymiskykyä ja joitain tämä voi jopa ärsyttää.

Liki kahdeksantuntisena sarja tuntuu hieman ylipitkältä. Vaikuttaisi siltä, etteivät tekijät itsekään tiedä miten tämän tarinan kertoisi. Jotenkin se vaan silti toimii.

Hollantilaista diplomaattia Herman Knippenbergiä (Billy Howle) on paljosta kiittäminen, sillä ilman häntä nämä murhat eivät olisi kiinnostaneet ketään.

Tero Heikkinen

Tähdet ★★★

Lisää luettavaa