Nyt Netflixissä: Leonardo DiCaprio venyi äärirajoille huippuohjaajan palkitussa elokuvassa

Elokuvalle ojennettiin Oscar-patsaat parhaasta miespääosasta, parhaasta kuvauksesta ja parhaasta ohjauksesta.

30.12.2018 02:31

Suomen Netflix on julkaissut Alejandro G. Iñárritun ohjaaman The Revenant -elokuvan vuodelta 2015.

Iñárritun ja Mark L. Smithin käsikirjoittama elokuva sijoittuu 1820-luvulle ja kertoo Leonardo DiCaprion esittämästä turkismetsästäjästä, joka jätetään kuolemaan keskelle julmaa erämaata.

Selviytymiskamppailun muissa rooleissa nähdään mm. Tom Hardy, Domhnall Gleeson ja Will Poulter.

Lähde: Flixable

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia