Nyt Netflixissä: Pähkähullu komedia pandemia-ajan elokuvanteosta – mukana paljon huipputähtiä

Kuukauden uutuuksia.

9.4.2022 16:00

Netflixin katselukirjastoon lisättiin perjantaina 1. huhtikuuta Judd Apatowin uutuuskomedia The Bubble. Elokuva kertoo filmialan koettelemuksista covid-pandemian kourissa.

Joukko näyttelijöitä palaa yhteen kuvaamaan jatkoa suositulle monsteri-franchiselle, mutta uudet tiukat turvallisuusprotokollat aiheuttavat mutkan jos toisenkin projektin kulkuun. Saako työryhmä lopulta suurbudjetillisen tarinan purkkiin vai viekö vaarallinen virus voiton heidän uurastuksestaan?

The Bubblea tähdittää loistokaarti tunnettuja nimiä. Pääosissa ovat mm. Karen Gillan, Pedro Pascal, Leslie Mann, David Duchovny ja Iris Apatow. Mukana nähdään myös John Cena, James McAvoy sekä Daisy Ridley.

Elokuvan metatarina lähtee tehokkaasti laukalle heti alkumetreillään ja esittääkin pandemia-kuvaukset hyvin kärjistetyn dramaattisessa valossa. Hahmojen mielenterveys lähtee rapistumaan karanteenien iskettyä päälle ja kontaktien rajoittuessa vain heidän pieneen ”kuplaansa” – moni pystyy varmasti löytämään tästä myös omaa samaistumispintaa.

Satiirinen The Bubble tarjoaa paikoitellen mukavat hymähdysnaurut, mutta yliampuvuus jää loppupeleissä kuitenkin hieman vajaaksi kunnollisesta huvittavuudesta. Hahmot ovat toinen toistaan pöllömpiä; parhaaksi anniksi onnistuu nousemaan Pascal. Näistä seikoista huolimatta elokuva on silti ihan mukiinmenevää suoratoistoviihdettä. Se tarjoaa myös tärkeää tietoisuutta siitä, millaisen ”uuden normaalin” kautta elokuvantekijät ovat jatkaneet työtään meidän katselukokemustemme takaamiseksi.

The Bubble on katsottavissa Netflixissä, alla elokuvan traileri.

Lisää luettavaa