Kuumana kesäpäivänä vuonna 1927 legendaarinen musta blueslaulaja Ma Rainey yhtyeineen saapuu Paramount Recordsin studioon Chicagossa levyttämään sikermän lauluja, joista studion valkoinen tuottaja ja bändin valkoinen manageri odottavat varmoja hittejä. Tunteet kuumenevat helteisen levytyssession aikana kiehumispisteeseen, kun pintaan nousevat musiikilliset, rodulliset ja taloudelliset ristiriidat mustien muusikoiden ja heidän työtään riistosopimuksilla hyödyntävän valkoisen musiikkiteollisuuden välillä.
Lähes sata levytystä vuosina 1923–28 tehnyt Ma Rainey (1886–1939) on jäänyt populaarimusiikin historiaan bluesin äitinä. Hän ei ollut ensimmäinen bluesia levyttänyt laulaja, mutta hän oli mustien luoman musiikkityylin ensimmäinen todellinen tähti, jonka väkevät ja räväkät tulkinnat puhuttelivat Yhdysvaltain mustaa väestöä niin etelän puuvillapelloilla kuin pohjoisissa suurkaupungeissa.
Ma Rainey’s Black Bottom perustuu August Wilsonin samannimiseen näytelmään, joka puolestaan lainasi nimensä Raineyn laulusta. Vuonna 1984 ensiesityksensä saanut näytelmä valmistui osana kymmenen näytelmän sarjaa, joka hahmottaa Yhdysvaltojen mustan väestön lähihistoriaa. Denzel Washington on tuottamassa Wilsonin näytelmistä yhdeksän elokuvan sarjan, jonka avausosa, Washingtonin itsensä ohjaama Fences, sai vuonna 2017 neljä Oscar-ehdokkuutta ja toi Viola Davisille parhaan naissivuosan pystin.
Viola Davis tekee Oscar-ehdokkuuden arvoisen loistoroolin myös jämäkkänä ja omanarvontuntoisena Ma Raineynä, joka tietää olevansa levy-yhtiön arvokkain artisti ja vaatii itseään myös kohdeltavan sellaisena. Elokuvan toisessa pääosassa loistaa paksusuolen syöpään viime kesänä menehtynyt Chadwick Boseman (Black Panther) viimeiseksi jääneessä roolissaan, lahjakkaana trumpetisti-säveltäjänä, joka uskaltaa kyseenalaistaa Raineyn musiikillisen linjan.
Muodoltaan George C. Wolfen ohjaama elokuva on melko näytelmällinen ja vahvasti puhevoittoinen. Sen tarina sijoittuu yhteen päivään ja lähes kokonaan levytysstudion sisätiloihin. Muusikoiden keskinäisellä suunsoitolla kevyesti käynnistyvä leffa vakavoituu edetessään, kun mustien ja valkoisten välillä ammottava epäoikeudenmukaisuuden kuilu piirtyy näkyviin monin havainnollisin tavoin.
Davisin karismaattisesta pääosasuorituksesta huolimatta elokuvan vaikuttavimman roolityön tekee Boseman trumpetistina, jonka keikarimaisen ulkokuoren alta paljastuu lopulta syvästi traumatisoitunut ja patoutunutta raivoa sisällään kantava rasismin uhri.
Elokuvan lukuisten musiikkinumeroiden vakuuttavasta autenttisuudesta vastaa maineikas jazzmuusikko ja säveltäjä Branford Marsalis.
Tarmo Poussu
Tähdet ★★★