Nyt Netflixissä: Tytöt yhdistävät voimansa Me Too -aikakauden komediassa

Ohjaajana koomikkona tunnettu Amy Poehler.

Netflix-tuotanto Moxie on saanut suomenkielisen nimen Näpit irti.

Elokuvan päähenkilö, teini-ikäinen Vivian (Hadley Robinson) nähdään elokuvan alussa juoksemassa metsässä. Hän on silminnähden peloissaan, mutta ei hätää: se on vain unta.

Koomikko Amy Poehlerin ohjaama elokuva on sympaattinen tapaus, mutta mukana on myös synkkiä, #metoo-aikakauden inspiroimia sävyjä.

Synkkyys inspiroi ujoa Viviania, joka alkaa julkaista omakustannelehteä, jonka esikuvana on hänen äitinsä (Poehler) punk-nuoruus. Hän saa apua myös uudesta oppilaasta, joka uskaltaa vastustaa Patrick Schwarzeneggerin esittämää söpöä koulukiusaajaa.

On helppo peukuttaa, kun tytöt yhdistävät voimansa ja vastustavat epäreilua ja loukkaavaa kohtelua, jota valtaapitävät eivät näe.

Näpit irti on kuitenkin melko tavanomainen ja liiankin poliittisesti korrekti elokuva, jotta se todella tekisi vaikutuksen.

Tilaa on onneksi myös nuorelle rakkaudella, joka alkaa kukoistaa hautaustoimistossa. Arkun valitseminen kertoo paljon ihmisestä. Me pidämme kiiltävistä.

Marta Bałaga

Tähdet ★★★

YouTube video

Aiheeseen liittyvät jutut