Netflixin tarjonnassa on nyt elokuva Fast & Furious 8 (2017).
Hurjapäät-elokuvasarjan kahdeksannessa osassa Dom ja Letty ovat avioituneet, ja tiimi on löytänyt elämän, joka muistuttaa normaalia. Mystinen nainen vetää Domin kuitenkin takaisin rikollisen elämän pariin, ja tiimi kohtaa ennenkokemattomia haasteita.
Leffa oli suuri menestys 1,2 miljardin dollarin lipputuloillaan. Vuonna 2017 sen edelle ylsivät vain The Last Jedi sekä Kaunotar ja hirviö.
Dwayne Johnson kertoi elokuvan kuvausten jälkeen kokemuksistaan Fast & Furious 8:n parissa. Hän sanoi Instagramissa, ettei mikään muu elokuvasarja saa häntä niin raivoihinsa kuin tämä. Lisäksi hän moitti joidenkin miesnäyttelijöiden käytöstä ja kutsui heitä pelkureiksi. Hän sanoi, että elokuvan joissain kohtauksissa hänen raivonsa on aitoa.
Tähti ei maininnut nimeltä ketään, mutta ainakin yksi Johnsonia ärsyttävistä näyttelijöistä oli Vin Diesel, joka muun muassa peruutti viime hetkellä joitakin Johnsonille tarkoitettuja kohtauksia. Lisäksi Diesel ei väitetysti tullut kuvauksiin määrättyinä aikoina, jolloin muiden piti odotella häntä jopa kuusi tuntia.
Elokuva on myös SkyShowtimessa ja Viaplayssa. Alla traileri.