Nyt suoratoistossa: New Yorkin seurapiireissä kuhisee taas – Downton Abbey -luojan toinen pukudraama käynnistää kakkoskautensa

Uusia jaksoja julkaistaan kerran viikossa.

30.10.2023 10:00

Hittisarja Downton Abbeyn luojan toinen pukudraama palaa uudelle tuotantokaudelle. The Gilded Agen toinen kausi käynnistyy HBO Maxilla tänään maanantaina 30. lokakuuta.

Tuoreella kakkoskaudella palataan takaisin 1880-luvun nopeasti teollistuvaan New Yorkiin ja kaupungin eliittin pariin. Luvassa on jälleen monenlaista seurapiirijuonittelua, oman polun etsiskelyä, aktivismioperaatioita sekä tietysti myös romanttista kosiskelua.

Carrie Coon (Fargo), Cynthia Nixon (Sinkkuelämää), Christine Baranski (Mamma Mia!, The Good Wife) ja Louisa Jacobson palaavat rooleihinsa tälläkin kaudella.

Yhteensä uusia jaksoja julkaistaan kahdeksan kappaletta. Ne ilmestyvät katseltavaksi HBO Maxin valikoimaan aina kerran viikossa, maanantaisin.

Katso uuden The Gilded Age -kauden traileri alta.

Lisää luettavaa