Nyt Yle Areenassa: Ewan McGregorin vakoojajännäri – tyylikäs filmatisointi huippukirjailijan romaanista

Kolmen tähden jännäri.

20.9.2020 18:00

Hurmaava petturi (Our Kind of Traitor, 2016) on lisätty katsottavaksi Yle Areenaan. Elokuva on katsottavissa 14 päivän ajan.

Susanna Whiten ohjaama vakoojatrilleri perustuu John le Carrén romaaniin. Elokuva kertoo pariskunnasta, joka lomaillessaan Marokossa sotkeutuu vakoilun, kansainvälisen rikollisuuden ja korruption vaaralliseen maailmaan.

Pääosissa nähdään Ewan MacGregor, Naomie Harris, Stellan Skarsgård ja Damian Lewis.

Episodin arviossa Hurmaava petturi sai kolme tähteä.

”Vuonna 2010 ilmestyneeseen teokseen perustuva Hurmaava petturi ei ole Carré-filmatisointien parhaimmistoa, vaikka se onkin kaikin puolin tyylikäs filmatisointi. Monista Lars Von Trierin ja Danny Boylen elokuvista tunnettu mestarikuvaaja Anthony Dod Mantle on tehnyt upeaa työtä. Lähinnä televisiosarjoja tehneen Susanna Whiten ohjaustyö jää silti kauas esimerkiksi Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja -elokuvan tasosta”, kirjoitettiin arviossa.

Tässä linkki elokuvaan Yle Areenassa.

Katso traileri alta.

Lisää luettavaa