”Odotuksen arvoinen” – Sigourney Weaver puhuu Alien 5:stä

Chappie-ohjaaja Neill Blomkampin Alien-elokuvaa ei ole kuopattu, mikäli sen tähteä Sigourney Weaveriä on uskominen.

22.4.2016 17:48

Ridley Scott vaatii pysäyttää Blomkampin Alien-elokuvan tuotannon, jotta Scottin Alien: Covenant saadaan ensin ensi-iltaan. Huhut alkoivat liikkua, että Blomkampin Alien olisi oikeasti kuopattu, mutta valoa on tunnelin päässä: Weaver uskoo elokuvan yhä tapahtuvan.

”Ainakin luulen niin. Ridley pyysi Neilliä tekemään meidän Alien-elokuvamme Prometheus 2:n jälkeen. Ridley halusi kuvata ja julkaista elokuvansa ensin. Mutta meillä on uskomaton käsikirjoitus, ja Neill ja minä olemme todella innoissamme sen tekemisestä”, näyttelijä kertoo.

”Teemme asioita ennen kuin pääsemme sen pariin. Olisin todella yllättynyt, jos emme tekisi sitä, koska se on niin hieno käsikirjoitus ja rakastamme yhdessä työskentelyä. Joten siinä kestää vähän kauemmin ennen kuin näette sen, mutta se on odotuksen arvoinen.”

Blomkampin Alienin sanotaan tapahtuvan Alien 2:n jälkeen, joten tekijöiden ei tarvitse välittää Alien 3:n ja 4:n tapahtumista.

Lähde: Live for Films

 

Lisää luettavaa