Ohjus-leffan Oona Airola voitti pääpalkinnon Göteborgin elokuvajuhlilla – roolisuoritusta hehkutetaan

Mahtava uutinen! Paljon onnea!

4.2.2024 14:40

Miia Tervon ohjaama ja käsikirjoittama Ohjus sai ensi-iltansa juuri. Elokuvaa on hehkutettu lähes kaikissa arvosteluissa, eikä syyttä, nimittäin pääosaa esittävä Oona Airola on palkittu parhaasta pääosasta Göteborgin elokuvajuhlilla.

Ohjus oli elokuvafestivaalien pääkilpasarjassa ainoana suomalaisena fiktioelokuvana.

– Airolan sydäntä lämmittävässä roolityössä on raakaa haavoittuvuutta ja magneettista voimaa, ja hän tasapainoilee taitavasti draaman ja komedian välillä. Roolihahmo on jumiutunut menneen ja tulevan rakkauden, sekavien perhesuhteiden ja ohjuksen välimaastoon. Loistavan roolityön johdosta myös katsojat ovat samassa tilanteessa hänen kanssaan, jury totesi perusteluissaan.

Onnea Oonalle ja koko tekijätiimille!

Episodin neljän tähden arviossa sanottiin muun muassa seuraavaa:

Tositapahtuma toimii taustana Miia Tervon toisessa pitkässä elokuvassa Ohjus. Vaikka Tervo on syntynyt Rovaniemellä, hänkin kuuli tapahtumasta vasta 35 vuotta myöhemmin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sillä lopputuloksena on mainio, 1980-luvulle kauneimmillaan ja kauheimmillaan sukeltava draamakomedia.

Alla Ohjuksen traileri.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia